Puujalosteet markkinoille Varsinais-Suomesta hanke on lähtenyt ripeästi liikkeelle. Virallinen aloitus päivä oli 6.2.2017. Neljän yrityksen ryhmä on jaettu kahteen erilaiseen toimintataparyhmään. Mukana hankkeessa ovat Mäkilän Saha ay Mynämäen Laajoelta, puuesineiden valmistaja Pinetta Oy Salosta, saha-höyläämö Puutavaraliike Larjama Ky Taivassalosta sekä höyläämö Tecdoma Oy Aurasta.
Kahdelle ryhmän yrityksistä tehdään uusien markkinoiden kartoitustyötä ja uusasiakashankintaa ulkomailta. Muut kaksi yritysryhmään kuuluvaa ovat keskittyneet tuotekehitykseen ja kotimaan markkinointiin. Ne ovat kehittäneet ja uusineet omia markkinointikanaviaan vastaamaan tämän päivän vaatimustasoa.
Hanke on ensimmäisen kuukauden aikana selvittänyt hintatason Skandinaviassa ja puutavaran vientiin tarvittavat sertifikaatit. Hanke on selvittänyt Pohjoismaiden – erityisesti Ruotsin markkinoiden – hankintakäyttäytymistä ja luotusuoria yhteyksiä mahdollisiin asiakasyrityksiin. Kontaktointiprosessi on jatkuvaa.
Kuva Mäkilän Sahalta viime vuosisadan alkupuolelta.
Toisen ulkomaille suuntaavan yrityksen kanssa päästiin myös nopeasti käytännön toimiin. Helmikuun puolessa välissä hankeen vetäjän vanhat tutut saatiin Ranskasta Suomeen vierailulle ja tutustumaan yrityksen tarjontaan. Yhteyden tiivistämiseksi on vierailun jälkeen tehty kiitettävästi töitä. Ranskalainen yritys luo yrityksen tuotteille omaa nettisivustoa Ranskaan ja se on aikaa vievä prosessi. Nettisivujen valmistukseen tarvittava tuotetieto ranskalaisille on tehty hanketyöllä. Samoin hanketyönä on selvitetty kuljetusten eri mahdollisuuksia ja niiden järkevyyttä logistiikan kannalta.
Kaikki hankinnat yritysten tarpeisiin tehdään ostopalveluna. Yrityskohtaisissa kehittämissuunnitelmissa painotetaan myös tuotekehitystä. Mm. tulevat Turun telakan laivatilaukset sekä saaristorakentaminen ovat puutuotealan yrityksille draivereina myös tulevaisuudessa Turun seudulla.
Kuvassa Pinetta Oy:n valmistama Saaristo -lipastosarja.
Asiakkaiden tarpeet ovat myös puutuotteiden osalta suuressa muutoksessa. Tuotteissa on oltava uusia ominaisuuksia, laatuun ja ympäristöarvoihin kiinnitetään enemmän huomiota. Perinteinen tuotantolähtöinen strategia ei enää riitä. On oltava lähempänä asiakkaan tarpeita.
Kuvassa vasemmalla Larjaman perheen kolme sukupolvea ja oikealla Tecdoma Oy:n pesuhuoneeseen suunniteltu heksagon -ikkuna ja sormipaneelisarja.
Kaksi kuukautta hanketyötä on nyt takana ja toiveikkain mielin mennään kesää kohti. Toinen yritysryhmän yhteistapaaminen järjestetään kesäkuussa. Tapaamisissa käydään läpi tehtyä työtä ja asetetaan tavoitteet seuraavalle jaksolle. Lisäksi mietitään miten voitaisiin hyödyntää yritysten välistä yhteistyötä ja verkostoitumista.
Aurinkoista kevättä kaikille,
Terveisin Niina Sjöholm
Comments are closed.