CLT -elementeillä huikea kysyntä Suomessakin

CLT -elementeistä rakentaminen on yleistymässä suomalaisessa puukerrostalorakentamisessa. Pohjalainen Lakea -rakennuttajayhteisö on jopa joutunut hidastamaan muutaman kohteen rakentamisaikatauluaan. Seinäjoella on Lakean ensimmäinen puukerrostalo valmis ja seuraava palvelutalo on piakkoin nousemassa myös Turkuun.

Tässä kopio Kauppalehden uutisesta: Kauppalehti, 27 mar 2013, s.7:-

Stora Enson ristiinlaminoitu massiivipuuelementti (CLT) on vauhdittanut puukerrostalojen rakentamista. Viidentoista pohjalaisen kunnan omistama yleishyödyllinen rakennuttajayhtiö Lakea kertoo CLT-elementtien saatavuusongelmien rajoittavan uusien kerrostalokohteiden aloittamista. Lakea on saanut valmiiksi maailman ensimmäisen CLT-elementeistä tehdyn puukerrostalon Seinäjoella. Se on aloittamassa Turussa vastaavanlaisen talon rakentamista. Siitä tulee palvelutalo. Lakea joutuu toimitusjohtaja Keijo Ullakon mukaan hidastamaan Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Kokkolan kohteiden toteuttamista elementtipulan vuoksi.
Stora Enson Hartolan tehtaan toiminnasta vastaavan Building and Living -liiketoimintaryhmän Pohjois-Euroopan aluejohtaja Janne Manninen kertoo, että CLT-suurelementeillä on hyvä markkinatilanne. Tilaajia on pitänyt asettaa jonoon, sillä yhtiö ei ole tahtonut ottaa kapasiteettiriskejä. Suurelementtejä valmistetaan Hartolassa ja pian myös Pälkäneellä.

Comments are closed.