Purusta bioetanolia – ST1:n hanke käynnistyy Kajaanissa

Vähitellen alkaa tulla lisää hyviä uutisia teollisuuden siirtymisestä toisen sukupolven biopolttoaineen tuotantoon. Se on hyvä, koska ei varmaankaan ole mahdollista lisätä esimerkiksi polttohakkeen tai turpeen käyttöä loputtomiin – kannattavuuden ja kestävyyden rajat tulevat eittämättä vastaan. Kauppalehti uutisoi 2.10.2013 ST1:n uuden sahanpurusta bioetanolia valmistavan tehtaan perustamisesta Kainuuseen.

 

Kauppalehti, 02 lok 2013, s.8:

St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen arvelee, että Kajaaniin suunnitellusta, sahanpurusta bioetanolia jalostavan laitoksen konseptista kehittyy maailmanmenestys. Anttonen kertoo, että yhtiö on valjastanut ison osan t&k-resursseistaan sahanpuruetanolin kehittämiseen. Anttonen uskoo, että Suomessa ja myös teollisuudessa tavoitetaso asetetaan liian alas. Pitää tähdätä maailman huipulle.

Anttosen mukaan Kajaanin investointi maksaa 35-40 milj. euroa. Laitos valmistaa aikanaan vain 10 miljoonaa litraa bioetanolia vuodessa, mutta sillä onkin tarkoitus testata konseptia.

Anttonen kertoo, että St1:n ja Neste Oilin biopolttoainekonseptit poikkeavat täysin toisistaan. Neste Oil ostaa biodieselin valmistuksessa käytettävän raaka-aineen avoimilta markkinoilta, kun taas St1 lähtee jätettä tuottavien laitosten yhteistyökumppaniksi ja kuljettaa jätteen jalostettavaksi omaan laitokseensa.

Comments are closed.