Tammikuun 26. järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen järjestettiin Ylihärmässä Talvisavut –tapahtuman yhteydessä tuotemerkin käyttöönottokoulutus 8. helmikuuta. Koulutukseen osallistui 50 yritystä, kertoo TutKi –hankkeen projektipäällikkö Jouni Silvast. Hänen mukaansa varsin hyvin yritykset ovat lähteneet liikkeelle ja merkin markkinointiedut huomanneet. Lisää käyttäjiä on varmasti tulossa, kun jo näinkin äkkiä näin iso joukko mukaan lähti.
Lähipuu on Suomen Sahayrittäjät ry:n ja TutKi-hankkeen (Tutkimuksella kilpailukykyä puutuotealalle) yhteistyön tuloksena aikaansaatu tavaramerkki, jolla yhdistyksen jäsenyritykset erottuvat markkinoilla ja nostavat toimialan yritysten tunnettuutta ja profiilia kuluttajien silmissä.
Yhteisen tavaramerkin tavoitteena on piensahojen ja höyläämöiden toimintaedellytysten parantaminen tarjoamalla yrityksille välineitä positiiviseen ympäristöviestintään ja markkinointiin. Lähipuu on arvovalinta luonnon ja paikallistalouden puolesta. Yhteisömerkin kautta muodostettavalla LÄHIPUU®-brändillä halutaan edistää piensahatoimijoiden verkoston erityispiirteitä, tunnistettavuutta sekä kehittää piensahojen toimintaedellytyksiä.
LÄHIPUU®-yhteisömerkille on tutkimustyössä määritelty seuraavat tavoitteet:
LÄHIPUU®-tuotemerkin käyttöön saamisen tärkeimmät edellytykset ovat Suomen Sahayrittäjät Ry:n jäsenyys sekä 100 prosenttisesti kotimaisen raaka-aineen käyttö läpi tuotantoketjun. Raaka-aineen tulee olla hankittuna yrityksen toiminta-alueelta.
Turun Rakennus & Sisutusmessuilla on jaossa uusi Varsipuusanomat Rakennussanomien mukana. Varsipuu -sivut voi lukea näköislehtenä alla olevasta linkistä tai sen voi noutaa messuilta. Sisältää mm. seuraavat ajankohtaiset artikkelit:
Suomen ensimmäinen FSC COC ryhmä perustettiin Lahdessa TutKi – hankkeen ja Suomen Sahayrittäjät ry:n toimesta
PUUTUOTTEET MARKKINOILLE VARSINAIS-SUOMESTA -YRITYSRYHMÄHANKE
LÄHIPUU® PIENSAHOJEN MYYNTIVALTIKSI
INSTA 142-koulutus maaliskuussa Turun Starkilla
Suomen Sahayrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Ripatti esittelee juuri perustetun sertifiointiryhmän sopimusta. Alaoikealla Markku Heikka toteaa tapahtuneen.
Juuri ilmestyneessä Puumies -lehdessä on MP:n artikkeli FSC -yritysryhmän perustamisesta ja siihen liittyneestä auralaisesta Tecdoma Oy:stä.
FSC-sertifiointiryhmässä pieni yritys pääsee huomattavasti edullisimmilla FSC -auditointikustannuksilla, kuin yksin toimimalla.
Aurassa sijaitsevalle Tecdoma Oy höyläämölle syntyi päätös lähteä mukaan sertifiointiryhmään helposti. Yritys on ollut mukana jo PEFC-ryhmässä muutaman vuoden ja yhtiön perustaja Markku Heikka katsoo FSC -sertifikaatin sopivan tuoteryhmiinsä mainiosti.
– Aikaa pitää seurata ja aina ryhtyä markkinoiden vaatimiin toimiin, vaikka rahaa siinä kuluukin, toteaa Markku Heikka rauhalliseen tapaansa.
Linkeistä saat luettavaksi jutut – jutun avautumiseen tarvitaan kaksi klikkausta:
Varsipuu vahvistuu ja Tecdoma Oy – höyläystä hyvällä syyllä
TUTKIMUKSESTA KILPAILUKYKYÄ PUUTUOTEALALLE
Tutkimuksesta kilpailukykyä puutuotealalle on kolmivuotinen puutuoteteollisuuden mikro- ja pienyirtysten tarpeista lähtevä neuvontahanke, jonka vetovastuussa ovat Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus (Luke). Hanke tähtää yritysten osaamisen lisäämiseen yli maakuntarajojen. Hankkeen kohderyhmänä ovat puuta hyödyntävät ja sitä jalostavat metsäteollisuuden yritykset ja niihin liittyvät tuotannon ja palvelun yritykset.
Hankkeen toimenpiteet pilotoidaan Etelä-Suomessa ja tulokset ovat jatkossa hyödynnettävissä kaikkialla Suomessa.
Puutuotealan markkinointi, digitaalinen liiketoiminta, ympäristöviestintä ja tuotekehitys
Tavoitteemme on auttaa puutuotealan pieniä yrityksiä työskentelemään tavoitteellisesti tuotekehityksen ja markkinoinnin osaamisen parantamiseksi. Hankkeen toteuttajilla on osaamista ja uusinta tietoa, keskeisimmät osaamisalueemme ovat
Neuvonnassa ja koulutuksessa sovitamme uusimman tiedon ja osaamisen yrityksen omiin liiketoiminnan tarpeisiin. Tavoite on parantaa yritysten kilpailukykyä sekä koti- että vientimarkkinoilla.
http://metsakeskus.fi/tutkimuksesta-kilpailukykya-puutuotealalle