puutuotealan kehittämishanke

2
touko

Maakuntien välinen Tutkimuksella kilpailukykyä -hanke on käynnistynyt Etelä-Suomen alueella

Kilpailukykyä Puutuotealalle

 

Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat saamassa rahoituspäätöksen kolmivuotisesta puutuoteteollisuuden mikro– ja pienyritysten tarpeista lähtevälle neuvontahankkeelle – Tutkimuksella kilpailukykyä puutuotealalle. Hanke tähtää yritysten osaamisen lisäämiseen ylimaakunnallisesti Etelä- Suomen alueella. Hankkeen kohderyhmänä ovat puuta hyödyntävät ja sitä jalostavat metsäteollisuuden yritykset ja niihin liittyvät tuotannon ja palvelun yritykset.

Hanke toteutetaan Suomen metsäkeskuksen ja Luken kumppanuushankkeena. Pääasiallisena tavoitteena on auttaa puutuotealan pieniä yrityksiä työskentelemään tavoitteellisesti tuotekehityksen ja markkinoinnin osaamisen parantamiseksi yrityksissä. Hankkeen toteuttajilla on osaamista ja uusinta tietoa puutuotealan markkinoinnin, digitaalisen liiketoiminnan, ympäristöviestinnän ja tuotekehityksen alalta. Tämä osaaminen ja tieto jaetaan neuvontaan ja koulutukseen osallistuvien yritysten kanssa ja sovitetaan se yhdessä liiketoiminnan tarpeisiin. Uusi tieto ja välineet parantavat yritysten kilpailukykyä sekä koti – että vientimarkkinoilla.

Hankkeen toimintatapoina ovat yhteistyö, neuvonta ja koulutus, verkostojen tavoitteellinen ohjaus sekä niiden ylläpito. Hankkeessa etsitään kehittymiskykyiset ja kasvuhakuiset yritykset ja autetaan niitä hankkimaan osaamista markkinoinnissa, digitaalisessa liiketoiminnassa, tuotekehityksessä ja ympäristövaikutusten arvioinnissa. Lisäksi hankkeen tuloksena saadaan tarveselvitys puutuoteteollisuuden mikro- ja pienten yritysten koulutustarpeista ja sen järjestämisestä jatkossa.

Mikäli puualan yrityksillä on toimintaan liittyviä kehittämistarpeita lähitulevaisuudessa, niin ottakaa välittömästi yhteyttä hankkeen vetäjään projektipäällikkö Jouni Silvastiin. Hanke kartoittaa aktiivisesti yritysten omista tarpeista lähteviä konkreettisia kehittämishankkeita. Hanke avustaa yrityksiä hankkeen toteutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja rahoituksen järjestämisessä. Pienetkin tarpeet yrityksen toiminnan tason nostamisessa ovat tärkeitä. Puutteet markkinoinnissa, tuotteiden tai raaka-aineiden hyväksynnässä tai vaikka henkilökunnan osaamisessa ovat esteenä yrityksen kehitykselle. Näiden esteiden poistaminen kannustaa yrityksiä kehittämään tuotteita, laajentamaan markkinoita ja osoittamaan asiakkailleen, kuinka puutuoteteollisuus on vahva biotalouden toimija.

Jouni Silvast korostaa, että hanke tekee yhteistyötä paikallisten ja valtakunnallisten puutuotealan toimijoiden kuten Varsipuu ry;n kanssa. Heillä on yritysten lisäksi paras tuntuma alueen ja alan kehittämistarpeista.

Vaikka hanke on vasta aloittamassa, on konkreettisista yritysten hankkeista neuvoteltu. Kannattaa olla yhteydessä. Yrityksille tarjotaan nyt ainutkertaista tilaisuutta saada parasta käytettävissä olevaa apua oman yrityksen kehittämiseen.  Jouni Silvastiin voi olla yhteydessä 050 – 3001786 tai jouni.silvast@metsakeskus.fi