Kumpulainen

28
kesä

VARSIPUUN PJ KUMPULAINEN 70 VUOTTA

 

Harri Kumpulainen

70 vuotta  7.8. 2018

 

Varsipuu ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja, toimittaja ja kirjailija Harri Kumpulainen täyttää elokuun alussa 70 vuotta. Kumpulainen tunnetaan toimittajana, joka on pyrkinyt edistämään puun käyttöä sekä rakentamisessa että kalustetuotannossa jo yli 40 vuotta julkaisemalla alan artikkeleita ja uutisia eri medioissa sekä osallistumalla julkiseen keskusteluun puualalla.

 

Kumpulainen on myös kirjailija ja kustantaja. Hän on julkaissut novelleja v:sta 1967 lähtien lehdissä, antologioissa ja fanzineissa. Tieteiskirjailijana hänet tunnetaan nimellä Harri Erkki. Omalla nimellään hän on julkaissut näytelmiä, romaaneja, runo- ja novellikokoelmia. Kustantajana hän on tuottanut yli 150  pienilevikkiseen kirjallisuuteen kuuluvaa teosta, toimittanut parikymmentä antologiaa, ja  julkaissut myös nuotti-kirjoja sekä äänitetuottajana myös viisitoista marginaalimusiikin äänilevyä. Kumpulainen tunnetaan myös radiotoimittajana Radio Robin Hoodista.

Oheisessa kuvassa Kumpulainen haastattelee Saaristotapahtuman esiintyjää Kike Elomaata Vehmaan Paviljongilla keväällä 2010. Varsipuu ja Kumpulainen olivat tiiviissä yhteistyössä Metsäkeskuksen Puutuotealan kehittämishankkeen kanssa järjestämässä ja markkinoimassa Saaristorakentamisen tapahtumia keväisin lounaisrannikon alueella viitenä vuotena peräkkäin.

 

Kumpulainen toivoo, että jos hänen merkkipäiväänsä halutaan muistaa, se tehtäisiin lahjoittamalla sopivaksi katsottu summa Kansan Sivistysrahaston  kulttuurilahja.fi -sivulle avatulle Lounais-Suomen Kirjailijat r.y:n hankkeelle ”Uuden työväennovellin  antologia”. Mahd. Viestiksi merkki ”Kumpulainen 70”. Lahjoitukset käytetään kaikki a.o. antologian kustannuksiin. Keräysaika jatkuu elokuun loppuun
asti. Antologia julkaistaan Turun Kirjamessuilla lokakuussa 2018.

 

Kumpulainen on Suomen Kirjailijaliiton ja Lounais-Suomen Kirjailijat ry:n jäsen. 50-vuotistaiteilija-scifinovellikokoelmansa  hän julkaisee syksyllä 2018. Vuoden 2018 loppuun asti hän on lupautunut toimimaan myös Lounais-Suomen Kirjailijat ry:n puheenjohtajan ja työstää parhaillaan ”Uuden työväennovellin antologiaa”, johon raati on valinnut 10 novellia.

 

Merkkipäivänään Kumpulainen ilmoittaa olevansa kateissa, poissa.