14
helmi

Lujuuslajittelukurssi Kuhmossa

Taas on mahdollista saada lujuuslajitteluoikeudet edullisesti TutKi -hankkeen järjestämällä Varsipuun Insta 142 -kurssilla. Kesän kynnyksellä vastaava kurssi järjestetään myös etelässä, jos luvan tarvitsijoita ilmoittautuu tarpeeksi. Jos siihen on kiinnostusta, ottakaa yhteys Jouni Silvastiin.

7
helmi

Puulla on myönteisiä terveysvaukutuksia

Tekniikna akateemisten verookolehti TEK uutisoi väitöskirjatyön tuloksista: Tiina Vainio-Kaila halusi selvittää väitöstyössään, miksi moni bakteeri kuolee puupinnalla. Selitys löytyy niin puun uuteaineista, ligniinistä kuin puun tuoksusta. Tutkijalle puun tuoksu ei ole pelkkää puun tuoksua, vaan joukko haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Yksi Tiina Vainio-Kailan väitöskirjan artikkeleista pureutui juuri puun VOC (Volatile Organic Compounds) -yhdisteisiin. Monien materiaalien VOC-päästöjä pidetään terveysriskeinä, mutta puulle tyypillisen tuoksun synnyttävä alkoholien, aldehydien ja terpeenien cocktail on väitöstyön perusteella haitallinen bakteereille, ei ihmisille.

Kun Vainio-Kaila pääsi ensi kertaa laskemaan eri pinnoilla kasvaneiden bakteerikasvustojen määriä laboratorion kasvatusalustoilta, olivat tulokset linjassa aiempien tutkimushavaintojen kanssa. Sekä koli- että listeriabakteerit kuolivat vähitellen puupinnalla, mutta säilyivät hengissä verrokkina toimineella lasilevyllä. Koko jutun voi lukea linkistä: https://lehti.tek.fi/tekniikka/manty-sairaalabakteerin-kauhu

3
helmi

TURUN LINNANFÄLTTI – ensimmäinen puukerrostalo vihdoin nousemassa

Myös tämä otsikon juttu 2017 alkukesästä Puumies -lehdessä 5/2017 oli harhateillä, joten julkaistaan sekin näin jälkeenpäin.

Turun Linnanfältiin on valmistumassa ensimmäiset puukerrostalot monien vaiheiden kautta. Kaksi puukerrostaloa valmistuu Pyhännän Rakennustuotteen toimittamista suurelementeistä.

Linnanfalt_vedos

3
helmi

Oikein rakennettu puutalo kestää tropiikissakin

Otsikon juttu, joka julkaistiin Puumies -lehden numerossa 9/2009, oli kadonnut jonnekin bittisfääreihin. Onneksi löytyi läppäriltä ja julkaistaan uudelleen näin jälkikäteen.

”Vanha puumies yllättyi perusteellisesti, kun Filippiinien Negros-saarella lomapäiviä viettäessään törmäsi perinteiseen puurakentamiseen yli sadan vuoden takaa Silayn kaupungissa. Negros on Filippiinien keskiosassa sijaitseva maan neljänneksi suurin saari, jossa noin Etelä-Pohjanmaan kokoisella keskeltä vuoristoisella alueella asuu nykyään 4,5 miljoonaa ihmistä.”

Puutalo_Filippiineilla_20-21_vedos

1
helmi

UUSI VARSIPUUSANOMAT JAOSSA MESSUILLA

Turun Rakennus & Sisutusmessuilla on jaossa uusi Varsipuusanomat Rakennussanomien mukana. Varsipuu -sivut voi lukea näköislehtenä alla olevasta linkistä tai sen voi noutaa messuilta. Sisältää mm. seuraavat ajankohtaiset artikkelit:

Suomen ensimmäinen FSC COC ryhmä perustettiin Lahdessa TutKi – hankkeen ja Suomen Sahayrittäjät ry:n toimesta

PUUTUOTTEET MARKKINOILLE VARSINAIS-SUOMESTA -YRITYSRYHMÄHANKE

LÄHIPUU® PIENSAHOJEN MYYNTIVALTIKSI

INSTA 142-koulutus maaliskuussa Turun Starkilla

RS-1-2018 varsipuu

 

 

 

31
tammi

Puumies -lehdessä 1. 2018 FSC ja Tecdoma

Suomen Sahayrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Ripatti esittelee juuri perustetun sertifiointiryhmän sopimusta. Alaoikealla Markku Heikka toteaa tapahtuneen.

Juuri ilmestyneessä Puumies -lehdessä on MP:n artikkeli FSC -yritysryhmän perustamisesta ja siihen liittyneestä auralaisesta Tecdoma Oy:stä.

FSC-sertifiointiryhmässä pieni yritys pääsee huomattavasti edullisimmilla FSC -auditointikustannuksilla, kuin yksin toimimalla.

Aurassa sijaitsevalle Tecdoma Oy höyläämölle syntyi päätös lähteä mukaan sertifiointiryhmään helposti. Yritys on ollut mukana jo PEFC-ryhmässä muutaman vuoden ja yhtiön perustaja Markku Heikka katsoo FSC -sertifikaatin sopivan tuoteryhmiinsä mainiosti.
– Aikaa pitää seurata ja aina ryhtyä markkinoiden vaatimiin toimiin, vaikka rahaa siinä kuluukin, toteaa Markku Heikka rauhalliseen tapaansa.

FSC_Puumies 1 2018

29
joulu

Varsipuu ry ja sen kouluttajat toivottavat menestyksellistä Uutta Vuotta kaikille

9
joulu

PUUTUOTTEET MARKKINOILLE VARSINAIS-SUOMESTA –hanke etenee

Varsinais-Suomen puualan yritysryhmähanke lähti käyntiin ripeästi  Ely –keskuksen myönteisen rahoituspäätöksen varmistuttua (Maaseuturahasto).  Se on maakunnan ensimmäinen puutuotealan yritysryhmähanke. Puutuotteet markkinoille Varsinais-Suomesta -hankkeen idea jalostui Metsäkeskuksen ja Luken TutKi –hankkeen järjestämässä kehittämispalaverissa vuonna 2016 ja käynnistyi 6.2.2017. Hanketta hallinnoi 1997 perustettu Varsipuu ry.  Yhteistyöhankkeessa neljän yrityksen ryhmä kehittää toimintaansa yhteisillä sekä yrityskohtaisilla toimenpiteillä. Tavoitteena on tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen sekä yrityskohtaiset viennin selvitys- ja aloitustoimenpiteet. Elyn rahoitustuotteissa on yritysryhmähanke osoittautunut onnistuneeksi keinoksi lisätä pienten yritysten panostusta tuotekehitykseen ja markkinoinnin kehittämiseen. Mukana hankkeessa ovat Mäkilän Saha ay Mynämäen Laajoelta, puuesineiden valmistaja Pinetta Oy Salosta, saha-höyläämö Puutavaraliike Larjama Ky Taivassalosta sekä höyläämö Tecdoma Oy Aurasta. Seuraavassa raportoidaan lyhyesti toteutetuista toimenpiteistä ja ensimmäisen 9 kuukauden tuloksista:

 

Tecdoma on kehittänyt uuden terassikiinnityksen ja sitä on markkinoitu heidän www-sivujensa kautta. Yritys on ilmoittautunut jo ensi kevään Rakentaminen & Sisustaminen -messuille yhteisellä osastolla muiden ryhmäläisten kanssa.  Messuilla esitellään tarkemmin uusi terassiratkaisu. Osasto tulee olemaan yhteisosasto yritysryhmän jäsenille.

Lisäksi luodaan B to B -yhteyksiä, meriteollisuuden alihankinta luonnollisesti kiinnostaa lounaissuomalaista yritystä ja nimenomaan yhteistyössä muiden kanssa pystytään tarjoamaan suurempia kokonaisuuksia. Muutkin messuosallistumiset ovat mahdollisia ja luonnollisesti Hannoverin messuilla pitää käydä katsomassa alan nykytilanne.

Tecdoma on kehittänyt myös lehtikuuselle ja jalopuille sopivan kiinnitysmenetelmän, joka on EN standardien mukainen.  Lisäksi meneillään on tutkimus höylälastun paalausmenetelmän kehittämiseksi.

 

Larjama kohentaa ja kehittää omaa yritysprofiiliaan uudelle tasolle. Tämä tarkoittaa sitä että he hakevat asiakkaita oman lähialueen lisäksi koko Kustavin saariston ja rannikkoseudun rakentajista.

Tavoitteeseen pyritään ulkoinen viestinnän parantamisella suomeksi ja englanniksi, jonka avulla markkinointia sekä myyntiä tehostetaan. Tuote- ja palvelutoiminnan kuvataan tarkemmin sekä ryhdytään kohdistettuun markkinointiin.

Työn alla ovat myös laatukäsikirja, palveluliiketoiminnan tehostaminen jalosteissa sekä ohjausjärjestelmän luominen alihankintoihin. Läpikulkevana teemana toiminnassa ovat kestävä kehitys sekä lähituottajuus kilpailutekijänä. Janne Larjama on mukana Lähipuu ™-projektissa, mikä sopii hänen yritykseensä sekä opinnäytetyöhönsä erinomaisesti.

    Vasemmalla Lähipuu –tuotemerkki kopioituna PRH:n sivuilta.

 

Mäkilä käynnisti erikoissahatavaran viennin kartoituksen ja aloittaminen pohjoismaihin – erityisesti Ruotsiin. Vienti onkin jo alkanut Ruotsiin ja Tanskaan. Kokeneet kansainväliset yhteistyökumppanit ovat ottaneet heidän tuotteensa mukaan. Nyt on kapasiteetti jokseenkin täydessä käytössä ja tilauksia on tulossa yhä enemmän.

Saha tarvitsee enemmän tuotteisiinsa soveltuvaa raaka-ainetta. Sen hankkiminen ei ole aivan yksinkertaista nykyään, koska osa heille sopivasta tukkipuusta menee bioenergian tuottajille. Metsänomistajia pitää informoida siitä, että eivät sahattavaksi sopivan järeitä tukkeja pelkästään poltettavaksi myisi. Kysynnän kasvun myötä uusille investoinnille on nyt tarvetta. Hankkeeseen palkattu henkilö selvittää rahoituskanavia sahalle.

 

Pinetta kehittää edelleen sähköisen markkinointia ja sitä varten hankkeeseen on palkattu henkilö suunnittelemaan ja toteuttamaan some –kampanjoita. Myös uusien asiakkaiden uusien asiakkaiden kartoitus on käynnistymässä palkatun henkilön toimesta.

Ranskan vienti ei lupaavan alun ja lähes vuoden ponnistelujen jälkeen ole vielä saanut haluttua laajuutta. Eriä on sinne jo toimitettu, mutta eteneminen suurempiin kauppoihin on hidasta. Hankkeeseen palkattu henkilö ryhtyy ensi vuonna etsimään uusia kanavia viennin kasvattamiseksi.

 

Yritysryhmähankeen hallinnointi on edelleen Varsipuu ry:n Niina Sjöholmin vastuulla, mutta lokakuun alusta Mäkilän Sahalle alkoi töitä tehdä ekonomi Mari-Helen Sipilä ja Pinetta Oy:lle teknikko Kirsi Leimu. Aikaisemmin Niina Sjöholm vastasi koko työmäärästä. Hän siirtyi äskettäin osaksi muihin tehtäviin, joten uudet henkilöt jatkavat hänen aloittamaansa työtä hankkeessa.

 

22
marras

Vanha puumies Bambuja katselemassa

Vanhalla puumiehellä oli tilaisuus tutustua bambun jalostusmahdollisuuksiin ja -laitteisiin Filippiineillä. Panaadin puistossa sijaitsevassa bambun jalostamisen innovaatioprojektin esittelyhallissa hankkeen käytännön puuhamies esitteli projektiansa mielellään. Touhua katsellessaan ja tutkiessaan kirjoittaja tunnisti bambun mahdollisuudet ja totesi myös sen, että kehittämisen tarve on huutava. Kunnon laitteilla, suunnittelulla, tuotekehityksellä ja organisoinnilla mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Tietysti jostakin siihen pitäisi löytyä rahaa. Eurooppalaisille suuryrityksille Filippiinit on ehkä kaukana ja riskialtis, joten mahdollisesti kiinalaiset jossain vaiheessa myös tälle alalle lähtevät.

Puumies lehden artikkeli numerossa 9.2017 on luettavissa tässä. Bambun mahdollisuudet

22
marras

Puukauppa ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Pitkäaikainen Lounais-Suomen Puumiesten hallituksen jäsen ja Starkin Turun Artukaisten yksikönpäällikkö Ari Koskinen jäi eläkkeelle kuluvan vuoden heinäkuussa pitkän työrupeaman jälkeen. Ari Koskinen on tehnyt pitkän uran puutavarakauppiaana. Koskisen puukauppiasura alkoi jo vuonna 1973 Turun Ruissalontien Metsäliiton myyntipisteessä, ja jatkui Artukaisten toimipisteessä viime elokuuhun asti. Tosin kauan ei Ari ehtinyt eläkkeellä olla, kun hän myöhemmin syksyllä siirtyi Tammiston Puu Oy:n palvelukseen Aureskosken jatkojalostuslaitokselle.

Puumies -lehden numerossa 8. 2017 Koskinen esittää ajatuksiaan puutavarakaupasta pitkän uransa kokemuksella.

Puutavarakauppiaan mietteet