Turun toisen Starkin myymälän harjakaiset pidettiin 5.6.2012 Skanssin alueella. Paikalla oli viisikymmentä rakentajaa ja muita yhteistyökumppaneita nauttimassa perinteisestä tarjoilusta sekä viehättävän entisen tangoprinsessan laulusta sekä hauskoista jutuista.
Starkin Turun aluejohtaja Ari Koskinen antoi heti alkuun tunnustusta Turun kaavoitustoimelle, joka on antanut Biolaakson alueelle mahdollisuuden rakentaa liikerakennuksia. Eritystä kiitosta saivat hallin rakenteiden toimittaja Metsä Wood sekä rakentaja SRV. Rakennus toteutettiin pilari-palkki menetelmällä ja katto Kerto-Ripa – elementeillä.
– Keskellä talvea rakennettaessa kuluin vain 21 päivää ensimmäisen pilarin asentamisesta alkaen, kun halliin laitettiin lämmöt päälle. Puurakentaminen oli siis erittäin nopeaa, kertoi Koskinen tyytyväisenä avajaispuheessaan ja lisäsi:
– Vielä on jäljellä viimeinen rutistus ja elokuussa avataan Suomen 23. Starkin myymälä, joka on Turun suurin puurakennus, jonka lattiapinta-ala on 3500 neliömetriä. Kaikkiaan alueelle tulee katettuja tiloja 8200 neliömetriä. Mainittakoon vielä, ettäTurun toiseksi suurin puurakennus on Starkin vanhempi myymälä Artukaisissa.
Starkin johtaja ja myös Puuinfo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Pöntinen kiitti rakentamiseen osallistuneita erinomaisesta suorituksesta ja toivotti uuden liikkeen vetäjälle Ville Ylitalolle menestystä Starkin uuden liiketoiminnan lanseerauksessa elokuusta alkaen.
– Konsepti on varmasti erilainen kuin ennen, vihjasi Pöntinen.
Kuvassa vasemmalla Starkin johtaja Pöntinen
SRV:n aluepäällikkö Heikki Kallio totesi puheenvuorossaan projektin olleen mielenkiintoinen jo siinäkin mielessä, että Starkki ja SRV ovat toistensa asiakkaita.
– Saatuamme rungon pystytettyä ja katon päälle tuumimme porukalla, että tuliko tästä tosiaankin näin iso. Parasta rakennusjärjestelmässä ja sen toimivuudessa oli se, että saatiin katto päälle nopeasti ja työt saatiin tehtyä säältä suojattuna, totesi Kallio.
Kuvassa vasemmalla SRV:n Heikki Kallio ja Ari Koskinen katsovat mielenkiinnolla esiintyvää taiteilijaa.
Ari Koskinen kiitti vielä lopuksi Metsä Woodin Petri Silvasta hyvästä yhteistyöstä, SRV:n henkilöstöä ja muita rakentamisen osapuolia siitä, että rakentamisen aikataulussa on koko hankkeen ajan pysytty täsmällisesti, vaikka rakentaminen pääosin tapahtuikin talviaikana.
Kuvasta oikealla saa vain aavistuksen, kuinka iso pilari-palkki halli luonnossa on.
Comments are closed.