Perjantaina 9.11. Lempäälässä Metsä-Tappura Oy:n tiloissa sai 21 henkilöä itselleen lujuuslajitteluoikeuden ja -tunnuksen viikon koulutuksen jälkeen. Näin ison joukon kouluttamisessa tarvittiin jo sertifikaatinkin ehtojen mukaisesti kolme kouluttajaa. Sahan naapurissa oleva Nurmen VPK tarjosi teoriaopetukselle erinomaiset tilat ja Metsä-Tappuralla riiti paljon ja monipuolista lajiteltavaa.
Viereisessä kuvassa kurssilaiset valmistautumassa seuraavan päivän teoria- ja käytännön kokeeseen. Jo tässä vaiheessa kouluttajat olivat vakuuttuneeet porukan ammattitaidosta ja kaikki läpäisivät kokeet selkeästi. Kirjoittaja ja kuvaaja pahoittelee kömpelyyttään modernin kameran käytössä.
Eturivissä keskellä Metlan Pirkanmaan Puusta elinvoimaa -hankkeen vetäjä Eveliina Oinas ehti myös pistäytymään paikalla. Eveliina on vuoden kuluessa kunnostautunut RakPuuCe -hankkeen yhteistyökumppanina koulutuksien järjestämisessä ja koulutettavien hankinnassa.
RakPuuCe -hankkeen koulutukset jatkuvat tiiviinä joulukuun puoliväliin asti ja jatkuvat ensi vuoden tammikuussa. Työntäyteisen syksyn jälkeen on hankeväen syytä viettää rästiin jääneet vapaa-aikansa, tehtävä tarpeelliset hankebyrokratiatoimensa ja suunniteltava mahdollisimman tehokas ensi vuoden koulutuskiertue. Tammikuulle tilausta on jo tarpeeksi.
Comments are closed.