Tällä kertaa annan hyvän yhteistyökumppanini ja kolleegani Heikki Perkon Porin Prizztechin nettisivuilla julkaisemaan otsikonmukaiseen juttuun linkin tässä »»
Pyydän kaikkia eteläsuomalaisia huomioimaan, että tänä vuonna näillä seuduilla on vain kaksi CE -merkintä ja FPC -manuaalin laadintakoulutusta – Salossa ja Hämeenlinnassa. Kannattaa ilmoittautua heti, koska ainakin alkutalveksi on kysyntää pohjoisemmassa.
Nopeimmat ovat tarvittavat asiakirjansa ja vaatimustenmukaisuustodistuksensa pystyneet valmistamaan jo ensimmäisen päivän kuluessa sekä ottamaan CE -merkinnän käyttöönsä heti SFS:n sertifikaatit hankittuaan. Halvimmillaan CE -merkinnän käyttöönotosta selviää 200 eurolla, jos yrityksen tuotteet ovat sellaisia, missä ei tarvita ilmoitettujen laitosten tekemiä tarkastuksia tai testauksia.
Ystävällisesti,
Mikko Peltovirta
Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut
RakPuuCe -hanke 2012 – 2014
Comments are closed.