Linnanfältin eteneminen on ollut harvinaisen tuskaista ja juuri nyt, kun toteuttaminen jo käynnistyi, joidenkin tahojen tai henkilöiden intresseissä tuntuu olevan uuden puurakentamisen kulttuurin toteuttamisen estäminen – ainakin viivästyttäminen. Palataanpa ajassa kahdeksan vuotta taaksepäin ja muistellaan kolmen arkkitehtikorkeakoulun LF:n alueen kaavoituskilpailun tuloksia. Huomaamme, että jo silloin kilpailuehdotuksissa haluttiin korkeimmillaan viisikerroksisia rakennuksia sekä pysäköinti maan alle. Monien vaiheiden jälkeen rakentajat haluaisivat toteuttaa alkuperäiset ideat ja samalla tehdä modernin puurakentamisen historiaa Suomen parhaimmalla aitiopaikalla.
Katso Turun Sanomien uutinen:
Asemakaavan odotetaan valmistuvan vuoden kuluttua
Linnanfältin suunnitteluun kolme diplomityötä
linkistä: »»
Comments are closed.