Insta 142 lujuuslajittelukurssi Salossa 18. – 22.2.2013

RakPuuCe –hankkeen kalenteri alkaa olla jo täynnä ensi vuoden maaliskuun loppuun asti. Muutama lujuuslajittelukurssi voidaan vielä hankkeen resursseilla järjestää. Sitten keskitytään pelkästään CE/FPC –koulutuksiin ja tietojen pitämiseen ajan tasalla. Muutoksia nimittäin tapahtuu heti 1.7.2013 alkaen. Esimerkiksi vaatimustenmukaisuusvaatimus muuttuu suoritustasoilmoitukseksi ja mahdollisesti IkkunaNas saa lähiaikoina valmiiksi soveltamisohjeet ikkunat ja ovet tuoteryhmässä. Lisäksi odotellaan selkeitä pelisääntöjä mikroyritysten paljon huhuttujen helpotusten toteutumisesta. Tällä hetkellä ei tiedossamme ole mitään uusia tulkintoja, joten hyväksyttyjen manuaalimallien pohjalla koulutus jatkuu.

 

Insta –kursseja järjestämme talvella 2013:

– 28.1. – 1.2.2013, Viitasaari, ER-Saha Oy (samalla viikolla myös CE/FPC –kurssi Witaksen kanssa)

– Raahessa 11. – 15.2.2013 (paikka myöhemmin)

– Salossa ammattikoulun erinomaisissa opetustiloissa 18. – 22.2.2013 (samalla viikolla ilmeisesti CE/FPC Tampereella)

– Nurmeksessa 4. – 8.3.2013 (paikka myöhemmin)

Todennäköisesti ei Etelä/Lounais-Suomessa sitten pitkään aikaan ole mahdollisuutta lujuuslajittelukursseille päästä ainakaan RakPuuCe -hankkeen maaseuturahaston tukemaan hintaan, joten alueen sahurien ja höylärien kannattaa ilman muuta käyttää Salon tilaisuus hyväkseen. Ilmoittautuminen mieluiten sähköpostilla: mikko.peltovirta@metsakeskus.fi (puh. 040 5253103).

Comments are closed.